Uni

Viime yö meni hieman trippaillessa kun tuli nähtyä taas pitkästä aikaa kummallista unta. Pakko kirjoittaa nyt heti herätessä ylös kun muistaa.

Alku alkoi sillä, että oltiin jossain ulkoavaruudessa alieneiden turnauksessa. Iso valtava katsomo täynnä vieraiden sivilisaatioiden asukkauta. Jäätävä crowdcheeriä kuulu ilmassa ja taivaan täytti avaruus, tähdet ja tähtiusta. Sitten jouduttiin menemään peliin mukaan joukkueena. Peli alkaa ja seuraava muistikuva on kuin kaikki pimenee.

Katsomon vieressä portit aukee ja imee kaikki pelaajat sisäänsä. Minä mukaanlukien. Hetken uppoamme putkessa jossa sivuille kulkee kirkkaita valoja. Välillä tuntuu, että ei ole happea mitä hengittää ja välillä tuntuu tukehtuvan. Yritän silti hengittää minkä  kerkeän. Seuraavaksi kaikki muuttuu taas mustaksi ja asiat alkavat vääristyä ja venyä näkökentässä. Ja taas uusi blackout.

Raaka herätys koittaa, kun saamme tietää saapuneemme maan pinnalle johonkin salaiseen tukikohtaan nimeltä camp M. Kylttejä näkyy pitkin seiniä ja liikennemerkeissä. Meidät opastetaan jonkinlaiseen välitilaan ja jossa seinät ovat pelkkää betonia. Ketään muita ei näy paikalla kuin tavallisia ihmisiä. Sitten sisään tulee armeijan varusteissa olevia miehiä ja osoittavat seinällä olevaa kartaa ja jota apuna käyttäen meille selitetään, että meidät on aikakapseloitu maan pinnalle, jotta oppisimme enemmän ryhmähenkeä joukkueen sisällä. Tarkoitus on kouluttaa meistä yhteenpelaavia yksilöitä. Sijainti on tällä hetkellä kuulemma salainen, mutta näyttivät, että tukikohta sijaitsee jossain Mexicon rannikon lähellä. Katson koko porukkaa ja en ensin tajua, että missä me aiemmin olimme, koska äsken olimme ulkoavaruuressa suuressa pelissä ja nyt maan pinnalla ihmismuodossa.

Tästä seurasikin pieni intro ja todellisuuteen palautus. Nimittäin camovaatetuksissa olevat miehet sanoivat, että jokaisen ulkomuoto on sidottu ihmisruumiseen, mutta äänihuulet ja puhuminen alkuvaiheessa vielä tapahtuu avaruuden asukkaan äänihuulilla ja kielellä Ja tätähän oli siis pakko kokeilla. Hassulta tuntui puhua kun kurkussa tuntu olevan enemmän suun liikkuvia osia kuin ennen ja suusta tuli ihan muuta kuin suomea. Sitä myös sanottiin, että jokainen pystyy halutessaan muuntautumaan halutessaan takasin omaan muotoon, mutta sitä ei omasta turvallisuussyystä suositella, koska maan asukkaat ovat erittäin epäluuloisia vieraita elämänmuotoja kohtaan.

Seuraavaksi näin välähdyksiä ryhmähengen kasvattamisestas eri tilanteissa. Juoksimme joukkueena jossain kanjonin ja veden ääressä. Juoksimme erään vieraan kanssa ja hän jätti repun taakseeen ja siihen tietenkin heti kysyin, että miksi jätit repun taaksesi kun joudut sen kuitenkin hakemaan jossain vaiheessa. Tähän hän vastasi, että hän tykkää välillä olla kantamatta sitä ja tiputtaa matkan varrelle. Matka jatkui ja juoksimme eteenpäin. Jossain vaiheessa kaverin selästä kasvoi jättimäiset lonkerot jotka hakivat repun hetkeä myöhemmin. Näin hän vältti taakan kantamisen aina osalta matkaa. Kätevää.

Pelasimme jotain kummaa vesipeliä myös. Vedessä oli kaksi laituria per puoli ja laiturin sivuilla oli jumissa muovisia rinkuloita jotka piti hakea vastustajan puolelta. Ongelma oli siinä, että ne piti palauttaa vastustajan myös vastustajan puolella puisiin arkkuihin joiden sivuille oli ansoitettua huomaamattomia jalkamiinoja. Niihin jos kuulemma astuisi, niin jalat leikkutuisivat heti pois, eikä niitä saisi enää takaisin. Vieressä oli joku vanha pelaaja huomauttamassa tästä asiasta, ja hällä olikin metalliset nivelletyt proteesijalat. Edun tässä pelissä teki se, että jengi oli vedessä kuin omassa elementissään ja nopeudet uinnin osalta olivat järjettömän kovia.

Seuraavaksi palattiin takaisin yhteisökokoutumiseen ja ympäristö ja meininki oli kuin armeijassa (jota tosin en ole käynyt). Meille annettiin selkeät ohjeet, millainen viikko-ohjelma meillä tulee olemaan. Lapussa oli kellonajat missä pitää olla ja milloin. Myös ruokailuajat on merkitty erikseen. Jotenkin kellonaikojen etsiminen ja lukeminen vieraan maan kielelllä tuotti sanoinkuvaamattomia ongelmia.

Myös henkilökortit olivat aiemmin kuulemma jaettu, mutta minulla sitä ei ollut, joten kysyin, että mistäköhän sen saa. Camopukuinen mies sanoi, että se oli vahingossa unohtunut muiden lappujen sekaan ja ojensi sen minulle. No kappas siinähän olikin mun passikuva, naama ja kaikki. Nimi vain oli toisella lailla kirjoitettu. Jäin sitten ihmettelemään vielä noita aikatauluhommia kun nälkä alkoi hiipiä ja missään mun lapussa ei meinannu olla aikaa ruokailulle vasta kun seuraavana päivänä. Muutakin jengiä se vitutti ja joku muuttuikin heti omaan muotoonsa ja söi yhden ihmisen kertahotkaisulla. Jättimäinen suu avautu ja ihminen tippu sinne ja suun leuat meni kii ku kannen ovet. Sitten heräsin.

Hauskasta heräsin kesken unen ja sitten jatkoin samasta kohtaa unta mihin se loppukin. Lievää trippailua oli kuitenkin toi koko setti. On se kiva olla taas tässä maailmassa!

Comments

  • Helvetin hyvin muistat kyllä yksityiskohtia. 🙂 Itellä jää kokonaisuus mieleen ja ehkä muutamia repliikkejä.

    jeis10/22/2012
  • Joo heti ku kirjottelee noi ylös niin muistaa parhaiten. Sitte ajan kanssa alkaa pyyhkiytymään pois mielestä jos ei minnekään laita ylös. Hauska joskus muistella vanhoja unia mielessä kun kaikki mieleenpainuvimmat setit muistaa vielä vuosienkin takaa. Ja jotkut sitten tuntuvat paljon elävämmiltä kun toiset.

    vitamiini10/22/2012

Vastaa