Boom! Selkää!

Tänää vedettiin pari treeniä. Eka treeni vedettiin kaverin kanssa puolesta päivästä lähelle kahteen. Sen jälkeen käytiin toisen kaverin kanssa vetämässä seisovasta pöydästä järkyttävä lasti ruokaa naamariin jotta jaksaa puurtaa toisenkin erän myöhemmin. Siitä sitten hieman vetreyttävää aerooppista kävelyä ympäri kaupunkia, jonka jälkeen menin sitten veivaamaan loputkin lihakset poikki ja pinoon.

Päivän ekassa treenissä vedettiin tota gymlogista tuttua t-kulmista jossa porataan kutosia niin korkeelle, että pahaa tekee (fail), josta tullaan samoja painoja pitkin alas. Kasikympin painoissa iskettiin jo failureen ja joutuu vetää niin kovalla huijariheijarilla loputkin kehut pois. Lopussa ei meinannu edes 20 kiloa liikkua suuntaan eikä toiseen. Vitun pahaltahan se tuntu, happi meinas loppu ja alaselkäpakaraetureidet oli koko ajan ihan tulessa. Hyvä niin!

Gymlogvideoon: http://vimeo.com/53030703

Olin yllättyny kuinka hyvin hammerkäännöt liikahti päivän toiseksi treeniksi. 40 kiloset oli ku paperia. Oli siinä tietty vähän voimaheijausta, mutta niin pitääki.

Treeni 1: Selkä

Kulmasoutu tk: 7×10-6 60-140kg
T-kulmasoutu Gymlog-edition: 14×6 20-80-20kg
Räkkiveto polven alta: 8×5-1 60-190kg
Ylätalja leveä hammer: 4×10 60-90kg +pt
Ylätalja kapealla V-kahvalla: 4×10-7 60-90kg

2h

Treeni 2: Epäkkäät ja hauikset

Olankohautukset tk: 5×10 90-230kg
Olankohautukset kp: 4×15-9 40kg

Hauiskääntö hammer: 6×6 18,5-40kg
Hauiskääntö kp vt: 6×6  13,5-26kg
Hauiskääntö z-tk: 2 rpsarjaa 20-25 30kg

1h

+1,5h kävelyä ja pyöräilyä

Pojille ruoka maistui:

Comments

  • Samperi että naurattaa vieläkin se t-kulman vetely. Vidun loistavaa tekemistä kun reidet sakkaa ja happi ei tartu 🙂

    leb102/15/2013
  • Ens kerralla sama ralli! Pakko ens kerralla suoristaa selkä edes jotenkuten istumalla maassa/polvillaan sen sijaan, että koko ajan napittaa siinä vetoasennossa. Pettää muuten alaselkä ennen ku latsit ja yläselkä.

    Menee kyllä varmaan viikonloppuun asti seuraavat systeemit jos ens sunnuntaita ei oteta lukuun. Pitää herätä viikolla joskus kello kuus jos haluaa ehtiä salille.

    Huomen on pakko vetää taas lepii. 😀

    vitamiini02/15/2013
  • Toi homma on oikeasti tarkoitettu vuorotellen vedettäväksi jos on kaksin tekemässä mutta nyyssöllä ei ollu kaveria tekemään niin kiskoi yksin. Jos sen tekisi vuoro vedoin niin saisi selkä vähän vetää happea välillä, meneekö sitten liian babyface touhuksi ? 😉

    leb102/15/2013
  • No helppohan toi on sit vedellä jos lepoa tulee paljon koko ajan sarjojen välissä. Tehtiin siis sama ku videolla. Toi homma on yks helvetin iso korotus/tiputussarja restpausella jos yhtäjakoisesti tekee. Ei ihme, että vähän poltteli ja hapetti. Tollain jos tekee, että kaikki putkeen yhdel sessiol niin tuntuu aika paljon pahemmalta. En sit tiedä kumpi kehittää enempi. 😀

    Katoppa noi ku sul on aikaa:
    http://www.gymtv.fi/?viewkey=9bede653e94468ff8df1
    http://www.gymtv.fi/?viewkey=07203749ae32dd0e7d64

    vitamiini02/15/2013

Vastaa