16.10.2014

Suaatana. Kauhea ressi ollu tän viikon päällä eri näkösistä syistä eikä se johdu juurikaan jumppahommista. Hetihän se pöpö iski kurkkuun, kun ressitaso alkoi pääkopassa laskemaan. Toki kaikki vaikuttaa kaikkeen ja homma toimii kokonaisuutena, mutta osaan kyllä aika tarkkaan sanoa mikä tän aiheutti. Niin perussettiä. Immuunipuolustus laskeutui pohjamutiin. Meiksi kestää fyysistä ressiä vaikka kuinka, mutta henkinen puoli kun piiputtaa, niin se on menoa sen samantien. Ainakin omalla kohdalla. Tää kuvio ei toistu kovin usein, mutta kyllä mää huomaan tässä joka kerta toistuvan kaavan. Kroppa piiputtaa heti, kun käydään huipulla ja laskeudutaan sieltä alas. Lepoa lepoa. Katellaan sitten uusin silmin, kun olot normalisoituu.

Nieluviljely on tehty ja labrassa kävin otattamassa näytteet. Maanantaina selviää mikä on tuomio. Sitä ennen vietänkolme päivää vällyjen välissä vällykäärmeenä. Kuumetta ei juurikaan ole, mutta muuten joka rööri on tukossa. Varsinkin kurkku on aivan järkyttävän kipeä. Lääkkeillä toki saa kivun pois, mutta kipulääkkeetkään ei auta siihen, jos kurkussa jyllää astetta hurjempi höpö. Kivun voi viedä lääkkeillä pois tiettyyn pisteeseen asti, mutta tulehdus sinäänsä vaan pahenee sitä tuntematta.

Muutaman kerran oon antibiooteilla hoidettavan tulehduksen sairastanu eikä se mitään hauskaa ollut. Äänihuulet ja keuhkoputken pää tulehtu sen verran rajusti, että suusta ei saanut edes puhetta ja oli vaikea hengittää. Ilmeisesti siellä oli jonkinlainen kurkkupaise, joka levis joka paikkaan. Oli eri jännää olla kommunikoimatta suun kautta puheella, koska puhua ei saanut. Kirjoittelin paperille ja netitse kaikkea mitä tarvitsi saada tietoa ulos. Ennen antibiootteja kivut nielussa oli sen verran rajut, että öisin ei paljon unta saanu. Katoin heti aamuneljältä, että päivystävälle lääkäriasemalle olis keskustassa tilaa ja kuudelta se aukeis, jonka jälkeen kinkkasin sinne talvipakkasilla rajussa kuumehorroksessa. Muistan vieläkin sen, kun ulkona oli pakkasta ja vilutti niin saatanasti. Samalla pääkopassa huoju ja heilu eikä kaduilla ollut ketään muita, ku meikäläinen vaeltamassa pitkin kaupunki talvitamineissa aamuviideltä. No yllättäen sepä olikin kiinni eikä sisään päässyt. Ovessa luki vain, että akuutissa monen kilsan päässä on päivystys. No sinne oli tietty sen verran matkaa etten tohtinut lähteä ihan niin kauas seikkailemaan moisessa olotilassa.

Sen jälkeen kokeilin kaupungin toista lääkäriasemaa. Josko sieltä sais paremmin apua. Noh, eipä sieltäkään herunut paljoa apua. Tiskillä sanoivat vaan, että kun sä oot tällä hetkellä opiskelija, niin et sä saa tästä suoraan aikaa, koska kuulut opiskelijaterveydenhuoltoon ja se toimipiste on tietty toisella puolella kaupunkia. Tai no pääsisit tietty suoraan tännekin, jos sulla olis lähete opiskelijaterveydenhuollosta.

No sieltä sit kevyt pyhiinvaellus toiselle puolelle kaupunkia ja uus yritys hakemaan lähetettä. Hoitaja/terveydenhoitaja tutki kurkun ja sano, että kappas tämä taitaakin vaatia lääkärinajan. Varas sen seuraavaksi päiväksi ja laitto lähetteen eteenpäin. Siinä vaiheessa mä ajattelin, että tästä on nyt himaan se 4,5 kilsaa, että jos tän vielä kävelen tässä 39-40 asteen kuumeessa, niin ensin siinä hirttää pumppu ja sen jälkeen keuhkot. Niin urhea en sentään ole, että tuuperrun lumihankeen yrittäessä selviytyä kotiin.Kirjoittelin hienoja paperisia ”tilaa taksi”-lappuja ja äkkiä kotiin. Siitä kyydin tultu hilppasin äkkiä kotia kohti. Otin unta kuulaan sen minkä sain. Lähetin sukulaiselle tekstarin kuskaamaan mua, koska suusta ei ääntä lähtenyt ja taksia ei saanut tilattua tekstarilla. Uusia pitkiä kävelylenkkejä en uskaltanut ottaa vielä kovemmassa kuumeessa. Seuraavana päivänä oli nieluviljelys ja sen tuloksena ne lykkäs antibiootit kouraan. Monta päivää makailin kotioloissa ja sen jälkeen alkoi elämä voittamaan. Vaikeuksien kautta voittoon.

Vastaa