31.10-3.11.2015

10408699_881629598587654_3937788592366766112_n

Kovaa on jälleen kerran paahdettu. 3-5 treeniä päivässä. Yks sali ja 2-4 aerobista päivään. Eiköhän niillä pärjää näin ens alkuun.

Raijasin just apostolinkyydillä kaupasta safkaa viideksi päiväksi. Selkä ja huppari oli ihan läpimärkä. x) Siinä sitä riittää evästä vähäksi aikaa. Tähtäin oli, että selviää perjantai-iltaan asti ilman ruokakaupassa käyntiä. Vasta lauantai-aamuna olis tarkoitus käydä seuraavan kerran. 65 euroa meni kertalaakilla. Pelkkiin ruoka-aineksiin meni 12 euroa per päivä (5x päivää). Pari pakettia oli kahvia mukana ja se nosti kokonaissummaa hieman ylöspäin. Karsii kaikki turhat höpöhöpö-ainekset pois ja pelkistää safkaa, niin pääsee hieman huokeammalla.

Välillä ollaan kovin lähellä ollaan opiskeluaikojen budjettia (10€), vaikka nykyään painetaan opiskelujen sijasta hommia. ”Ulkona” tulee sillon tällön syötyä. Yleensä jotain 7-8 euron lounaspöytähässäköitä. Sillon tällön tulee käytyä raflassakin nauttimassa jotain muuta kuin kanaa, riisiä ja kasvista. Yleensä viikonloppuisin.

Nopeasti laskettuna safkaan menee tätä nykyä arviolta semmosta 360-500 euroa per kk.  Joskus ennen on menny satasen pari ylikin. Kulutus pitäis saada alemmas. Eväset palaa aika haipakkaa tahtia energiaksi savuna ilmaan ku jatkuvasti touhuaa kaikenlaista pientä liikuntaa. Jossain 8,50-17€ haarukassa se keikkuu per päivä. Vaihtelee hyvin paljon riippuen siitä monen päivän eväitä ostaa kerralla ja mitä saa puoleen hintaan tai -30%. Laittaa kaikki sillä hetkellä ei-tarvittavat pakkaseen. Kasvikset maksaa jonnin verran jos tuoreena meinaa mussuttaa. Pakasteet on kilohinnaltaan hiukan huokeampia. Porkkana, lanttu, kaali ja punajuuri on ollu kovassa käytössä muutaman kuukauden. 😀

Pyrin tasaamaan rahankäytön kumminkin tuohon muutaman eugenin yli kympin päivää kohti. Ei tuu ryyppättyä, eikä ostettua jatkuvasti kaikkea roinaa enkä omista autoa, niin voi syödä laadukkaammin. Ei kai se huono valinta ole. Kaikki lähimatkat teen kävellen tai pyörällä. Pitemmät julkisilla. Eli suomeks oon yrittäny ajaa kulutusta alemmas karsimalla monesta asiasta, jotta saa laadukkaampaa safkaa.

Tänään saunaan ja huomenna lepo.

Rinta ja ojentajat

Vinopenkki vv-kone: 1 tsarja 15-20 140-110-80-40kg +n pt
Vinopenkki smith stopeilla pinnoilta: 1 tsarja 15-20 100-80-60kg
Tasapenkki kp: 1 tsarja 15-20 40-36,5-28,5-26,5kg
R-talja flyesit seisten: 1 tsarja 15-20

Pushdown suora tk fatbar ylätaljassa: 1 rpsarja 15-20 40kg
Dippi istuen koneessa: 1 rpsarja 15-20
Kapea penkki smith: 1 rpsarja 15-20 70kg
Ranskis nt kp kk istuen scott: 1 rpsarja 15-20 28,5kg
Pushdown köydellä: 1 rpsarja 15-20

+kävelyt ja pyöräilyt

Selkä

Ylätalja v-kahvalla: 1 tsarja 15-20 110-90-70-50kg
Ylätalja z-kahva kapea vo: 1 tsarja 15-20 100-80-40kg
Ylätalja suora tk leveä mo: 1 rpsarja 15-20 75kg
Alatalja H-kahvalla: 1 tsarja 15-20 100-80-60-40kg
T-kulmasoutu suora tk kapea vo: 1 tsarja 15-20 110-90-70-50kg
Kulmasoutu suora tk leveä mo: 1 tsarja 12-15 100-80-60kg
Maastaveto: 1 tsarja 12-15 140-100-60kg
Rintatuettu vv-kone soutu yk: 1 2psarja 12-15 40 + punainen vastuskuminauha
Olankohautukset kp: 1 tsarja 20-25 40-36-30-20kg

+kävelyt ja pyöräilyt

Hauikset ja olkapäät

Hauiskääntö yk nt tuettuna penkillä taljassa D-kahvalla: 1 rpsarja 25-30
Hauiskääntö suora tk istuen scott: 1 tsarja 25-30
Hauiskääntö hammer nahkaremmillä taljassa: 1 tasrja 25-30
Hauiskääntö yk kp kesk. scott: 1 rpsarj 15-20 8kg
Hauiskääntö hammer kp yk kesk. scott: 1 rpsarja 15-20

Viparit sivulle koneessa: 1 tsarja 20-25 +s n pt
Viparit sivulle yk kp nojaten: 1 tsarja 15-20 10-8-6-4kg
Viparit taakse koneessa: 1 tsarja 20-25 +s pt n
Viparit taakse kp kk: 1 rpsarja 15-20 8kg
Facepull: 1 tsarja 25-30

+kävelyt

Rinta ja ojentajat

Vinopenkkiflyesit r-taljassa D-kahvalla: 3×15-10
Vinopenkki tk: 3×15-10 50-70kg
Vinopenkki kp: 3×15-10 22,5-28,5kg
Tasapenkki kp: 3×15-10 22,5-28,5kg

Pushdown köydellä: 3×15-10
Dippi istuen koneessa: 3×15-10
Kapea penkki smith: 3×15-10 50kg
Ranskis nt kp istuen scott: 3×15-10 22,5-28,5kg

+kävelyt ja pyöräilyt

Vastaa