17.-28.01.2017

Huh! Nyt oon kuunnellu kroppaa entistä tarkemmin ja pitäny lepoa treenieistä enemmän kuin vuosiin. Oon menny fiilisten mukaan ja ottanu lepoa jopa 2-3 päivän putkia. Aina vähääkään, kun alkaa tulla semmonen loppuunajettu -fiilis, niin heti lepoa. Samoin oon sijoitellut treenejä enempi vapaapäiville kuin työpäiville pitääkseni kokonaisressin suht tasaisena eikä niin, että piikataan rankkaa duunipäivää rankalla liikunnalla vielä korkeammalle. Treenit ovat olleet enempi pumppityylisiä ja failurea vältteleviä. Liikkeitä on ollut paljon.

Tuleva lomaputki on työllistänyt pitkiä monen päivän työrupeamia putkeen, joka omalta osaltaan on verottanut jaksamisesta voimia. Samoin manuaalisesti liikutut kilometrit näillä näkymin vuoden ajanjakson sisään uhkavat lähestyä 8000 kilometrin rajaa. Monet on sanonut, että hullu mies, mutta ite oon jotenkin tottunu tähän ja pidän sitä jotenkin normaalina. Tästä syystä kehonkoostumuskin tämän vuoden sisään on myös kokenut muutoksia. Ihmekkös välillä meinaa vähän väsyttää.

Niin tai näin, niin illalla otan vähän reilummin olutta ja punaviinia palauttavaksi juomaksi ja isken itseni illaksi saunan lauteille. Roppa ja mieli lepää. Huominen päivä menee varmasti mukavasti makoillessa.  😀

Takareidet

Reidenkoukistukset istuen: 5×20-12
Jalkaprässi vv-kone leveä: 5×20-12
Ssb-kyykky leveä: 5×20-12
Sjmv tk: 5×20-12
Jalkaprässi 1 jalka: 5×20-12 +pt

+kävelyt ja pyöräilyt

Rinta ja hauikset

Tasapenkkiflyesit D-kahvoilla: 1 ppsarja 80-100
Vinopenkki smith: 1 ppsarja 80-120
Alavinopenkki smith: 1 ppsarja 80-120

Hauiskääntö scott istuen suora tk: 1 ppsarja 60-80
Hauiskääntö istuen nt yk taljassa pt: 1 rpsarja 25-30
Hauiskääntö scott yk taljassa: 1 rpsarja 25-30
Hauiskääntö seisten hammer ts: 1 rpsarja 20-25

+kävelyt ja pyöräilyt

Rinta ja hauikset

Tasapenkkiflyesit D-kahvoilla: 5×15-6 +1 tsarja 15-20
Vinopenkki smith: 4×15-8
Vinopenkki kp: 4×15-8
Alavinopenkki smith loiva: 4×15-8

Hauiskääntö scott taljassa suora tk kapea: 4×15-8
Hauiskääntö istuen kp vt: 4×15-8
Hauiskääntö hammer kp ya: 4×15-8
Hauiskääntö z-tk kapea mo: 4×15-8

+kävelyt ja pyöräilyt

Selkä

Leuanveto kapea vo: 1 rpsarja 6-8
Rintatuettu vv-kone yates kapea vo kk: 1 tsarja 6-8
Leuanveto kapea hammer: 1 rpsarja 6-8
Kulmasoutu tk kapea vo: 1 tsarja 6-8
T-kulmasoutu H-kahvalla: 1 tsarja 6-8
Kulmasoutu kp yk vp: 1 rpsarja 6-8
Alatalja suora tk leveä mo: 1 rpsarja 6-8
Polvenaltaveto smith: 1 tsarja 6-8
Olankohautukset: 1 rpsarja 6-8

+kävelyt ja pyöräilyt

Rinta ja hauikset

Vinopenkkiflyesit D-kahvoilla: 4×15-8
Vinopenkki vv-kone: 4×15-8
Vinopenkki smith jyrkkä: 4×15-8
Alavinopenkki smith: 4×15-8
Tasapenkki kp solttu: 4×15-8

Hauiskääntö taljassa scott suorat tk kapea: 4×15-8
Hauiskääntö istuen kp vt: 4×15-8
Hauiskääntö hammer kp kk ya: 4×15-8
Hauiskääntö yk kp kesk. scott: 4×15-8 +pt
Hauiskääntö taljassa nr nt yk: 4×15-8 +pt

+kävelyt ja pyöräilyt

Vastaa